Poliittisesti vaikutusvaltaiset henkilöt (PEP)
Poliittisesti vaikutusvaltaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, joka toimii tai on toiminut merkittävässä julkisessa tehtävässä:
- Valtion päämiehenä, hallituksen päämiehenä, ministerinä, vara- tai apulaisministerinä
- Parlamentin jäsenenä
- Poliittisten puolueiden johtoelinten jäsenenä
- Ylimpien tuomioistuinten, perustuslakituomioistuimen tai muun vastaavan oikeuselimen jäsenenä, jonka päätöksiin ei voida poikkeustapauksia lukuun ottamatta hakea muutosta
- Tilintarkastustuomioistuimen ja valtiontalouden tarkastusvirastoa vastaavan valtion varainhoitoa tarkastavan ylimmän päättävän elimen jäsenenä tai keskuspankin johtokunnan jäsenenä
- Suurlähettiläänä tai asiainhoitajana
- Puolustusvoimissa vähintään kenraalikuntaan kuuluvana upseerina
- Valtion kokonaan omistaman yrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelimen jäsenenä, tai kansainvälisten yhteisöjen johtajana, varajohtajana ja hallituksen jäsenenä
Poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön (PEP) perheenjäsenellä tai yhtiökumppanilla tarkoitetaan:
- Aviopuolisoa, avopuolisoa tai rekisteröityä parisuhdetta
- Lapsia
- Lasten aviopuolisoa, avopuolisoa, rekisteröityä parisuhdetta tai vanhempia
- Yhtiökumppania